Tietosuojakysymykset

1. Millaisia seikkoja sosiaalisia verkkotyökaluja työyhteisöissä käyttävien henkilöiden pitäisi ottaa huomioon tietosuojan näkökulmasta?

Olen huomannut, että tietosuoja on aiheena noussut pinnalle työyhteisöissä. Kesätyöpaikallani esimerkiksi pidettiin erillinen koulutus tietosuojaan liittyvistä asioista. Koulutuksessa pinnalle nousivat erityisesti käyttäjätunnuksia ja salasanoja koskevat  asiat. Koulutuksessa kehotettiin myös jatkossa kiinnittämään huomiota esimerkiksi siihen, että mitä kaikkea sähköposteihin kirjoitetaan, vaikka viestit liikkuisivatkin vain oman työyhteisön sisällä. Mielestäni tietosuojaa pystyään lisäämään asettamalla salasanoja ja pitämään huolta esimerkiksi virustorjunnasta.

2. Mitä ovat avoimuuden ja läpinäkyvyyden edut 

Koen, että avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä on molemmista hyötyä työyhteisöissä. Avoimuus esimerkiksi luo luotettavan ympäristön niin työntekijöille kuin asiakkaille. Koen, että työpaikalla avoimuus lisää rohkeutta esittää omia mielipiteitänsä ja ideoitansa. Avoimuus ja läpinäkyvyys tarkoittaa mielestäni myös sitä, että tieto liikkuu nopeasti niin positiivisesti kuin negatiivisestikin.

3. Milloin henkilökohtaisten tietojen jakamisesta olisi hyötyä työyhteisön kannalta

Mielestäni henkilökohtaisten tietojen lisääminen lisää luotettavuutta, helposti lähestyvyyttä ja asiakkaiden on mahdollisesti helppoa samaistua tiettyihin asioihin. Tietojen jakaminen luo myös aitoutta ja tunnetta siitä, että yritys haluaa olla helposti saatavilla ja läsnä asiakkailleen. 

4. Millaista vahinkoa voi syntyä ellei henkilökohtaisten tietojen suojaamisesta huolehdita

''Arkaluontoisten'' tietojen joutuminen nettiin voi vaikuttaa esimerkiksi henkilön yksityiselämään, mutta myös vaikuttaa negatiivisesti vaikkapa työnhaussa. Mielestäni maalaisjärki on hyvä säilyttää ja miettiä tarkkaan, mitä haluaa itsestään nettiin jakaa. 

Keskustelut joihin osallistuin

Valitsin muiden aloittamista keskusteluista kaksi mielenkiintoisinta ja tärkeintä aihetta ja kommentoin niihin. Valitsin aiheiksi ''Huijaukset ja haittaohjelmat'' ja ''Identiteettivarkaudet''. Netissä tapahtuvista huijauksista ei voi puhua liikaa ja koskaan ei voi olla liian varovainen. Minulla itselläni on aiheesta kokemusta, josta opin kantapään kautta.

Identiteettivarkaudet ovat vahvasti osana nykypäivän sosiaalisen median kulttuuria, sillä ihmisten kuvia ja tietoja on helposti näkyvillä ja saatavilla vääriin käsiin.